I may not be there yeat, but i'm closer than i was yesterday

Moikka!
Tää päivä on mennytkin pikkusiskon synttäreitä viettäessä ja ripari-jutuissa.
Oli ihanaa herätä tänä aamuna vähän myöhempään, kun kouluaamuisin saa olla jo kuuden seitsemän aikoihin ylhäällä. Ihmettelen itekkin, että miten ihmeessä jaksan herätä niin aikasin ja sit heti, kun oon herääny pitäs vielä jaksaa raahautua suihkuun.
Mulla on taas ollu kokeita ja ne on mennyt ihan hyvin. Oon taas jaksanu alkamaan lukemaan kokeisiin kunnolla ja se on kyllä kannattanut. Mulla onkin tulossa (jälleen kerran) kiireinen viikko...
Sillä mulla alkaa ripari tasan viikon päästä ja pitäis alkamaan harjottelemaan niitä ulkoläksyjäkin, sekä kaikkee muutakin. Ootan kyllä innolla sitä riparia, koska meillä on niin mukava porukka ja kaikki isosetkin vaikuttaa mukavilta.

Toivostavasti tykkäsitte tästä postauksesta ja kertokaa mulle jotain postausideoita, koska mulla alkaa ideat loppumaan! :)
-Janina

"Be yourself"

Moikka kaikille!

Tää on mulle hirveen vaikeeta nyt kirjottaa tästä aiheesta, ku olla "oma itsensä". Mää oon huonoin ihminen keneltä kysyä tämmösiin asioihin neuvoa, koska en oikeen itekään tiiä millasta on olla "oma itsensä". Haluan nyt kumminki avautua teille tästä asiasta parhaani mukaan.

Mää oon itse TOSI ujo ja mun on vaikeaa sopeutua/tutustua uusiin ihmisiin. Yleensä, jos ollaan jonkun "isomman" ryhmän kanssa niin todennäköisesti oon se yksin ja hiljaa istuva tyttö siellä kaukana. Jotenki tuntuu, että se on helppoa katsoa vierestä, ku toiset puhuu mukavia ja itse vaan siinä sivussa nauraa ihan hiljaa niitten jutuille, mutta sitten taas, ku itse ei vaan uskalla alkaa puhumaan kenellekään, kun on niin ujo. Mää en usko, että oon ainut tän jutunkaa... No hyvähän se on muitten ihmisten sanoa, että: "No puhut vaan ihan jotain mukavia, nii eiköhän se siitä sitten lähde!". Mutta ei se vaan oo ainakaan mulle niin helppoa...

Koska, harrastan laulamista esiinnyn aika paljon, mutta siitäkin on tullu mulle jotenkin "epämielyttävää", vaikka oikeesti haluisinkin laulaa ja näyttää, että mihin pystyn... Ennen esiintymistä jännitän IHAN hirveesti ja mietin vaan, että mitä jos se menee pilalle? Sit saatan jo alkaa miettimään vaan luovuttamista, mutta yritän aina rauhottaa itseäni ja päätän sitten mennä vaan lavalle. Kun aloitan laulamaan mun ääni alkaa vähän "värisemään" ja saatan siinä vähän alkaa jo epäilemään, että esitys menee pilalle, mutta sitten kasaan itseni ja jatkan vaa ja kun alan nauttimaan/uskomaan omaan esitykseeni värinä lähtee äänestäni. Eli tää tarkottaa sitä, että mun pitäs luottaa itseeni enemmän. Sama pätee ratsastukseen. Haluisin todella paljon kisata Bombayn kanssa pieniä kisoja, mutta siihen tulee taas esteeki mun kauhea jännittäminen ja uskominen itseäni kohtaan. 

Musta jotenki tuntuu, että oon vieläkin vähän arka, koska mua kiusattiin ala-asteella. Ja ihan vaan sen takia, koska olin vähän isompi, kuin muut mun ikäset lapset. Ja en halunnu, että siihen puututtiin vaan annoin asian olla (vaikka ei niin sais tehä)... Näin kyllä huomaa "vanhempana", että vaikka se ei sillon tuntunu nii pahalta nii kyllä se kiusaaminen jättää jälkensä... Sen takia omasta painosta puhuminen onkin mulle vähän vaikeaa. Mulle tuli semmonen olo, että halusin nyt avautua tästä teille. Mutta toivottavasti ens kerralla sitten jotain mukavampaa postausta.